Kokemäki-päivä la 10.6.
Radio Kylmäpihlaja ei soita merisäätä vaan tarinoita elämästä ja kuolemasta. Murhaballadien ja elämänmakuisten tarinoiden takana ovat;
Peipohjan Asema on toiminnassa oleva Kokemäen rautatieasema, jolla junamatkustajat astuvat junaan tai saapuvat kaupunkiin keskimäärin 17 kertaa päivässä. (2023)
Kokemäellä oli aiemmin kaksi juna-asemaa; Kokemäen ja Peipohjan asemat. Nykyisin on yksi asema, jota kutsutaan junaliikenteessa Kokemäen asemaksi. Kyläkeskuksena ja tapahtumapaikkana olemme säilyttäneet alkuperäisen ja sijainnin mukaan loogisen nimen, Peipohjan Aseman.
Keväällä 2022 toiminta alkoi Louhi-salissa järjestettävillä tunneilla ja tapahtumilla. Nautimme ilmajoogasta, rumpurentoutuksesta sekä palauttavasta joogasta. Elokuussa Ulla-Maija Liljan kotiseuturakkautta huokuvat teokset kutsuivat astumaan peremmälle "Menopaluu 60-luvulle"- tussipiirrosnäyttelyn myötä. Syyskuussa nautimme Sonja Nymanin "Värit, jotka löysin"-näyttelystä sekä näyttelyn ajan avoinna olevasta kahvilasta.
Nina Nurkkala aloitti ilmajoogan sekä rentoutustuntien ohjaukset Kokemäen kansalaisopiston kautta syksyllä 2022. Kevät 2023 alkaa pääsiäisenä sorvausnäytöksellä. Oli ihana nähdä edellisen kesän tuttuja!
Kesän läpi pääsee Ninan ohjaamiin silkkirentoutuksiin sunnuntaisin klo 18-19. Toukokuun alussa keikkaili R'n'R & OMG ja Kokemäki-päivänä 10.6. kuullaan Radio Kylmäpihlajaa kello 13 ja 15.
Kuulemme mielellämme toiveitanne Aseman tulevaisuuden suhteen. Moottoripyörämuseo sekä siihen liittyvät tapahtumat alkavat olla ajankohtaisia hiljalleen, kun joogatila ja kahvila on saatu käyttöön. Kaikkialla rakennuksessa tehdään kunnostustöitä ja tiloja otetaan käyttöön sitä mukaa kun se on mahdollista. Ensiaskelten myötä taiteella ja rentoutumisella näyttäisi olevan paikkansa Peipohjan Asemalla. Keskeisintä taitaa kuitenkin olla kohtaaminen, aseman toiminnan jatkuminen kohtaamispaikkana, yhteyden vahvistajana sekä toivon luojana.
Kiitos, että olette matkalla mukana ❤️
Radio Kylmäpihlaja ei soita merisäätä vaan tarinoita elämästä ja kuolemasta. Murhaballadien ja elämänmakuisten tarinoiden takana ovat;