Talkoot lauantaina 29.4.
Peipohjan kyläyhdistyksen ja Peipohjan Aseman yhteistyö on tiivistynyt viime aikoina. Olemme huomanneet tykkäävämme toisistamme melkoisesti!
Peipohjan kyläyhdistyksen ja Peipohjan Aseman yhteistyö on tiivistynyt viime aikoina. Olemme huomanneet tykkäävämme toisistamme melkoisesti!
Sekä kahvilan että joogatilan seinät ovat täyttyneet tajunnanvirtaisista, värikkäistä maalauksista.
Aseman kevät 2023 alkaa pääsiäisenä! Silloin saamme nauttia taidokkaasta sorvausnäytöksestä.
Viikonlopun ajan pop-up-kahvila palvelee, on myynnissä käsitöitä ja muita ihania joululahjoja ja joululauluja lauletaan kumpanakin päivänä klo 13:30.
Teoksissaan Sonja on käyttänyt mm. puhallustekniikkaa ja kehon liikettä ja useimpia teoksia yhdistää kultainen sisus. Olemme ensimmäisten näyttelyvieraiden kanssa havainneet, että Sonjan kuvilla on mielen ja kehon lukkoja avaava potentiaali.
Laulaja-lauluntekijä Terika, kulkuritar, joka on kulkenut kirjoitellen lauluja ja etsinyt vaikutteita merten tuolta puolen, saapuu tulevana lauantaina Peipohjan Asemalle kitara kainalossa 🎶
Ilmoittautuminen ja kurssimaksut hoituvat Kokemäen kansalaisopiston kautta. Ilmoittautuminen alkaa 25.8. klo 8:00.